keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kiirettä pitää

Aamulla kuudeksi talliin, ja sen jälkeen pää kolmantena jalkana ratsastustunnille. Kiire tuli lähinnä siksi, että jouduin tekemään aamutallin yksin, kun se on normaalisti jaettu kahdestaan tehtäväksi mutta sairastapauksia on tälle viikolle tullut ikävän paljon. Tallissa iski paniikki ja totaalinen hermojen menetys kun ratsun satulavyö oli kadoksissa, eikä sopivaa lainattavaksi löytynyt. Vyö on joskus ollut lainassa muilla, joten automaattisesti mieleen tuli että sitä on tälläkin kertaa lainattu, eikä sitten palautettu oikeaan osoitteeseen. Juuri ennen kun piti lähteä hevosten selkiin kiipeilemään, tuli tallimestari mukanaan vyö ja kertoi että siellä se oli ollut kuivumassa yhdessä loimihuoneista. Noh, eipä aina voi aivot toimia kuten pitäisi, varsinkaan kun kiireeltä ei ehtinyt edes aamupalalla käymään.

Itse tunnilla tehtiin kääntymisharjoituksia, päätyihin ympyröiden tilalle tuli salmiakkikuviot. Myös muutamat etuosakäännökset mentiin. Tiffen kanssa sujui kääntymiset melko hyvin, etuosakäännöksissä kuskilla vielä paaaaaljon parantamisen varaa, hevonen pelasti niissä melkolailla.

Ensimmäisen tunnin jälkeen riennettiin toiselle tunnille, joka oli estetunti. Meillä oli onneksi porukkaa laittamassa hevosia valmiiksi, toisilla oli ilmeisesti ratsut jo kokonaan kunnossa, omallani oli vasta suojat jaloissa. Onneksi sain kuitenkin kuntoonlaitossa vielä apua, niin ei myöhästytty yhtään enempää tunnilta.

Tähän mennessä olen hypännyt Natsoksella vain gägeillä, itse en kauhean paljoa ole löytänyt luottoa siihen, että saisin pidettyä hevosen kontrollissa nivelillä, mutta tällä kertaa ei ollut kuolaimia aikaa vaihtaa, joten nivelillä mentiin ! Verkka olikin aikamoista juoksemista, aina hetkeksi rauhoittui mutta suurimman osan ajasta meni turhan lujaa, joten meinasi jo siinä vaiheessa iskeä epätoivo, että mitenköhän sitten juostaan kun on esteet edessä. Yllättäen ei sitten juostukaan, vaan mentiin juuri niin kuin ratsastaja halusi. Hypyt sujui ihan ok, yksi kielto tuli pystylle, jossa mustia laatikoita alla, joten hevosella saattoi olla jonkinlaisia hahmotusongelmia esteen suhteen. Tämän kertainen opettaja kun tietää erittäin hyvin ratsuni taustan, kertoi lopputunnista että on ollut nuorempana turhan tyhmänrohkea esteiden suhteen ja saanut jonkinasteisia henkisiä traumojakin asioista, mutta tullut varovaisemmaksi iän myötä joten pysähtyy ennemmin jos ei ole varma. Ja pitäähän huomioon ottaa, että muuttaa asioita melkoisesti toisen silmän puuttuminen. Muutama kielto tuli myös okserille, johtuen lähinnä siitä, että kun on itse tottunut hyppäämään esteitä ihan "tavallisilla" suokeilla, niin on välillä hankala hahmottaa sitä niin isoa laukkaa, missä tahdissa yms. pitäisi mennä. Kuitenkin opettajan sanojen mukaan, sillä kun on puoliverisen laukka. Yksittäisten tehtävien jälkeen mentiin vielä rata, joka onnistui kaikkein parhaiten.


Toisen tunnin jälkeen oli jo niin kiire päivätalliin, että pyysin luokkalaisiani josko voisivat ottaa kylmäpussit pois (oli mua autettu niinkin paljon, että Tiffen kamatkin putsattu :) ). Päivätallissa oli myös apua tarjolla, ja päivätallin jälkeen olikin vuorossa teoriatunti liittyen EU-tukiin.

Nyt olisi luvassa vielä iltatalli, ja sitten pitäisi tämän päivän olla pulkassa! Hevosia hoitaa vielä iltatallin jälkeen, mutta muuten hommat ovat aika valmiit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti